lauantai 23. huhtikuuta 2022

Vanhat tietokonevirukset

Kuuntelin tuossa yksi kerta Mikko Hyppösen Internet -(ääni)kirjan. Oli muuten mielenkiintoinen läpikäynti internetin historiasta ja lähimenneisyyden haittaohjelmista. Viruskappaletta kuunnellessa muistui mieleen omatkin kokemuksen vanhoista tietokoneviruksista.

Ensimmäinen virus minkä muistan ja sain koneelle oli elvira. Se taisi olla siihen aikaan meidän 333 MHz intel -koneessa. Mitään vahinkoa se ei tehnyt, mutta silloin tällöin tietokoneen käynnistyksessä se kertoi olemassa olostaan näyttämällä Star Wars tyylisen tekstin itsestään ja siitä pääsi ohi vain käynnistämällä koneen uudelleen. En muista poistuiko se koskaan siltä koneelta. Silloin muistan itsekseni mananneeni, että en enää ikinä lataa netistä mitään.
Nooo, ei se tietokoneura siihen loppunutkaan, varsinkin kun ei sitten mitään "harmia" edes aiheuttanut sen enempää.

Seuraavan tapauksen aikaan olin jo ammattikoulussa ja minula oli oma tietokone. Silloin Windows XP:n aikaan tuli Windows asennettua varmaan pari-kolme kertaa vuodessa uusiksi. Mutta sitten verkkoon ilmestyi blaster, asensit windowsin ja rupesit päivittämään konetta windows updatesta, niin tässä välissä koneelle ehti jo tuo blaster ja näyttöön ponnahti etäsammutusikkuna, jossa oli 60 sekuntia aikaa ennen kun kone käynnistyi uudelleen.
En muista oliko windowsin 'shutdown' -komento jo ennestään tuttu, mutta varmaan ensimmäisellä kerralla tuli kuitenkin jo siihen aikaan googletettua, että mitä tehdä. Sen jälkeen jatkossa tiesi ainakin, että komentokehotteessa "shutdown /a" peruuttaa tuon käynnistyksen.
Taisi saman komennon sammutus versio olla joskus ammattikoulussakin käytössä kun pilaillen jonkun saman luokan tietokoneen laittoi sammumaan..
Tämän jälkeen taisin latailla koneelle offline päivityspaketit ja ennen kuin koneen kytki asennuksen jälkeen nettiin, piti päivitykset asentaa offline-tilassa. Ja jossain vaiheessa tein Windowsin asennusmediasta valmiiksi patchätyn version uusimmilla päivityksillä.

lauantai 14. elokuuta 2021

Hiiren eliniän pidennys

Muistan joskus kun kotia oltiin ostamassa uutta tietikonetta ja sisko ehdotti, että otetaan sellainen hiiri missä on lisänä keskellä rulla, kuulemma tosi kätevä. Sellainen valittiin ja olihan se kätevä, silloin siinä ei tannut olla vielä painiketta rullassa. Jos nykyään pitäisi ilman rullaa tai keskipainiketta pärjätä, niin kyllä koti-ikävä tulisi.

Oman hiireni keskinappi rupesi reistailemaan, ei aina ota painallusta tai vaatii enemmän voimaa ja silloinkin ottaa helposti heti kaksi klikkausta kerralla. Hieman on työlästä 3D-mallia pyöritellä. Onhan tuolla hiirellä jo toki ikääkin, kohta tulee 7 vuotta täyteen. Ostin aikanaan trackball mallin kun ranne rupesi kipeytymään ja auttoi heti.

Ennen uuden ostoa päätin vielä vilkaista minkä mallinen nappi tuola on. Onnekseni aivan yleismallinen nappi mitä löytyy vielä omasta kaapistakin ja ei kuin vaihtohommiin. Vaihdossa meni varmaan 5 minuuttia ja on taas kuin uusi. Vieläköhän muut napit kestää toiset 7-vuotta..


maanantai 7. kesäkuuta 2021

Web-sivujen kehityksen opiskelua

Hain keväällä JAMK:n tieto- ja viestintätekniikan insinööriopintoihin ja tähän oli valintakokeena 8-viikon web-tekniikat -kurssi jossa opeteltiin html ja css perusteet.
Kurssi oli hyvin rakennettu oiskelun osalta. Web-sivua kehitettiin kurssin edetessä pelkästä valkotaustaisesta "dokumentista" osa kerrallaan, lopuksi semanttiseksi ja skaalautuvaksi kokonaisuudeksi.
Lopputyönä oli vielä toteuttaa oma henkilökohtainen portfolio-sivusto.
Oma näyttöni löytyy osoitteesta ollit.dev, jonka takaa tämäkin blogi nykyään löytyy.

Kurssi vei lopuksi yllättävän paljon aikaa sekä varsinkin lopputyön osuus pääsi yllättämään. Harjoitusten kanssa oli myös viikottainen deadline jolloin viikkotehtävät piti olla palautettuna, sai toki tehdä etukäteenkin omaa vauhtia.4op kurssiin kului harjoituksiin ~50h, mutta toiset 50h meni vielä oman sivuston suunnitteluun, toteutukseen ja raportointiin. Jonkinlainen "kilpailuhan" tämä myös oli kun voittona on opiskelupaikka. Kakkospalkintona kaikki saa lohdutuksena vähintään avoimen kurssimerkinnän.

Nyt sitten odotellaan tuloksia. Kuukauden sisään pitäisi saada tulokset.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Kotiverkon suunnittelu, osa 2

Välillä kun videoita on katsellut Edgerouterin configuroinnista, on mielessä käynyt, että otinko liian kovan palan tehtäväkseni. Ajatellut sitten, että kyllä niitä asetuksia kuitenkin ymmärtää pitää, jos työkseen meinaa joskus tehdä.
Hukkaanhan nuo ostokset ei jokatapauksessa menisi, vaikka EdgeRouterin jättäisikin yksinkertaisilla asetuksilla perus reitittimeksi, hoitaisi hommansa ainakin mukisematta.

Vähä kun on tutustunut EdgeRouterin säätämiseen sisältäpäin, niin kävihän siinä niin, että sain kerran jos toisenkin lukittua pääsyni laitteelle. Ja ei muuta kuin resettiä. Onneksi tuossa on helppo ja nopea ottaa/palauttaa asetusten varmuuskopioita.
VLAN:n kanssa on nyt suurinta ongelmaa vielä, että saisi eri laitteet eristettyä omiksi segmenteiksi. Vaikka ohjeiden mukaan olen mielestäni tehnyt sallivia palomuurisääntöjä, niin eri VLAN:ssa olevaan laitteeseen en vain kommunikaatiota saa aikaiseksi. Eli eristys kyllä toimii, mutta älylaitteiden kanssa kommunikaatio jää myös vajaaksi.

Telekaappi johon laitteet on tarkoitus sijoittaa on aika iso kun samassa on myös sulaketaulut, mutta koska sielä ei ole oikein mitään ilmanvaihtoreikää ulos, niin piti tehdä testiajo, ettei laitteet pääse lämmittämään kaappia liikaa. Ilman dataliikennettä kaikki laitteet päällä ollessa (reititin, 2x kytkin, 2x Rpi) kaapin lämpötila nousi laiteosastolla vain 2-3 astetta, ~25 asteeseen, eli ihan kelvollinen ilmasto. Myös raspberryjen lämpötilat pysyi normaaleina, vanhempi päästeli 45 C-lämmöillä ja uusi 4-versio pysyi 40 C paikkeilla, mutta siinä onkin myös täysmittainen jäähdytyskotelo ympärillä. Pitää sitten kunnolla käyttöönotettuna vielä pitää silmällä lämpötiloja.

Kaapin kaapeloinnin päätin tehdä itse määrämittaisilla johdoilla ja ostin myös kaapelinteko välineet. Viimeksi olen tehnyt verkkokaapeleita ammattikoulussa, mutta hyvin tuo vielä sujui kun värijärjestyksen tarkisti mieleen. Koulussa silloin korvattiin yhden luokan BNC-kaapelointi CAT-kaapelilla. Mietin myös, että missä tilanteessa nykyään tehdään itse laite/patch -kaapeleita vai meneekö paljolti valmismittaisilla. Kenties isommissa serveriprojekteissa.

Tosiaan kaikki palikat rupeaa olemaan kasassa ja ensi viikolla olisi kuidun kytkentäaika.
On muuten yllättävän monimutkaista elämä kun ainoa netti on puhelimesta jaettu. Meinasin wlan-tukiasemaa testailla ja katsella vähän kuuluvuuksia. Mutta eihän sitä saa UniFi Contollerissa käyttöön ennen kuin firmis on päivitetty ja eihän kytkimille mistään internettiä tule.

Tässä on muuten verkkolaitteiston suunnitelma. IoT/NoT verkkojen kytkin piti vaihtaa hallittavaan versioon (-105E), jotta saan sen kautta kulkemaan molemmat VLAN id:t, jahka saan ne kommunikaatiot toimimaan...

Verkkolaitteistosuunnitelma



sunnuntai 11. huhtikuuta 2021

Kotiverkon suunnittelu, osa 1

Olen muuttanut uuteen asuntoon, joka myös on ihka uusi. Talossa on kaapeloitu Cat6 sisäverkko joka huoneeseen telekaapin paneelista. Avovaimo on silloin tällöin valitellut vanhalla asunnolla ku ei wlani toimi kunnnolla ja data ei vaan liiku. Itse en ole vakavammin asiaa havainnut, liekö iphonen yhteensopivuus tukiasemaan vai mikä.

Joka tapauksessa päätin, että nyt laitetaan verkko kuntoon. Jostain sain mielen päälle Ubiquitin EdgeRouterin ja rupesin siihen tutustumaan. Vaikutti monipuoliselta laitteelta ja enemmän kuin perus kotikäyttöön tarkoitetut. Samalla ei mitenkään plug&play malli, vaan vaatii oikeasti konfigurointia ja vähän tietämystä mitä on haluamassa tehdä. Tähän kylkeen saman valmistajan erillinen wlan tukiasema tai kaksi, niin näillä suunnitelmilla eteenpäin.

***

Kaapelitaloudessa on ilmeisesti tullut asuttua liian kauan ja netti tullut helposti ja nopeasti kaapelia pitkin. Myyjä kun sanoi aluksi, että asuntoon saa kiinteän yhteyden ilman kuidun asennusta. Pitkällisen pähkäilyn ja operaattoreiden selvittelyn jälkeen lopputulos olikin huikea hybridi-laajakaista 8M adsl + 4G mobiiliyhteys.

Eipä käynyt mielessä, että adsl onkin jo melko kuollut tekniikka. Viimeksi itsellä oli käytössä kerrostalossa vuonna 2008. Yhtään en kyllä muista mitä nopeudet oli silloin, mutta tuskin paljoa tosta poikkeavia. Vaikka nykyään ei netissä tulekkaan pelattua ja puhelimessakin mobiilinetti toimii ihan hyvin, olen silti sitä mieltä, että jos kotiin kaapelia pitkin yhteyden saa, se on toimintavarmuudeltaan sen arvoista.

Eli lopputuloksena kuitu on tilattu jo ja kuun lopussa pitäisi olla kytkettynä. Hintakin taisi sopivasti olla jokin kevätkampanja kun asennus maksaa vaan 990€.

tiistai 6. huhtikuuta 2021

Opiskelua

Otin viime syksynä avoimesta ammattikorkeasta muutaman ICT-alan kurssin ja mietin, että voisi ruveta kirjoittamaan jälleen hieman muistiinpanoja asioista. Asioiden pienikin selittäminen auttaa joskus myös itseä ymmärtämään asioita paremmin tai eri näkökulmasta, eikä asioiden muistelu varmaan oppimistakaan hidasta.
Olen miettinyt mitä sitä loppuelämän työkseen tekisi ja vuosi sitten se oli vielä (elektroniikka-) mekaniikkasuunnitteluun erikoistuminen, koska olen pitänyt 3D-mallintamisesta kiinnostavana (ja pidän edelleen).
Viime syksynä koulutarjontaa kuitenkin katsoessa, mieleen ponnahtikin että miksei ICT-ala. Sitähän olen kuitenkin aina tehnyt, vaikka en ammattimaisena. Silloin kiinnostava kyberturvallisuuden 30-op jakso meni sivu suun, mutta tein jotain pohjiksi ja syksyllä kävinkin seuraavat kurssit:

- Linuxin käyttö ja hallinta (tätähän olen kyllä käyttänyt jo +5 vuotta kotikoneessani)
- Ohjelmoinnin perusteet, python
- Git versionhallintaa

torstai 16. lokakuuta 2014

Tulostinongelmia

Tuli tuossa tulostimen kanssa hieman ongelmia pitkästä aikaa. Langansyöttö katkesi aina viimeistään hetken päästä aloitusesta, aivan kuin silloin alku aikoina joskus kävi. Ei auttanut oliko filamentin "jouset" löysällä vai kireällä.
Tarkemmassa tutkiskelussa lanka rullaantui syöttärullan jälkeen, eli ei jostain syystä saanut/jaksanut työntää lankaa oikeaan paikkaan. Suutin koitettiin putsata sitä pienintä reikää lukuunottamatta kun ei ollut niin pientä poraa, mutta sama ongelma jatkui. Sitten uusi tulostuskärki heti tilaukseen, onneksi melko halpoja ja toimitettuna hintaa ~10€.
Uutta päätä odotellessa piti vielä koittaa pienimmällä poralla avata se aivan pieninkin reikä kokonaan. Pora oli 0.5mm eli hieman suurennusta tuli. Tuloksena tulosteet rupesi juoksemaan taas, mutta jälki tuolla oli hirveää kun poraus oli vähä mitä oli.
Uusi suutin saapui viikon jälkeen ja vaihdettu tilalle. Tulostin toimii taas vanhaan malliin ja laatu on jälleen kohdallaan. Ilmeisesti se muovi kuitenkin ajanmyötä palaa sen verran sinne suuttimen reikään että aiheuttaa sitten tämmöisen. Täytyy ehkä tehdä jatkossa määräaikaishuolto.
Jälkeenpäin muistettuna jäi koittamatta liottaa suutinta asetonissa kun siihen se ABS liukenee josko se olisi aukaissut suuttimen, mutta koittaa sitten taas ehkä vuoden päästä jos tulee samoja oireita.


***

Kauan aikaa on myös ihmetelty kun meidän tulostin osaa tehdä vasuri-kierteet vaikka pitäisi ihan normaalit olla. Viimeinen isku tuli yhdessä tulosteessa kun se tulostui selvästi peilikuvana.
Piirros -> tuloste = peilikuva
Yhteys ircissä #reprap -kanavalle ja sieltä tuli melko nopeasti vastaus. Tulostimen 0-piste on väärässä kohdassa. Meillä akselit hakee nollapisteen liikkumalla vasemmalle ja eteen, eli lähtöpiste tulostusalustan vasen ylänurkka. Kun peti pitäisi mennä taakse jolloin 0-piste on pedin vasen etureuna.
Tässä vielä jonkun selvennys origonista englanniksi.
Nopein ratkaisu tuossa olisi vaihtaa X- ja Y- moottorit ja endstopit ristiin, jolloin tulostus "pyörähtää" 90" vastapäivään. Eli vasemmasta reunasta tulee yläreuna ja etureunasta on vasen reuna.
Mitään ei toki vieläkään ole käännetty ja tuli mieleen että voisi myös kohtuu vaivalla siirtää Y-endstopin sinne taakse missä kuuluukin ja kääntää moottorista johdot eripäin jolloin se pyörisi vain toiseen suuntaan.
Kolmas vaihtoehtokin löytyy eikä vaadi muutoksia, mutta vaati tarvittaessa aina valmistelua. Ennen slic3riä, kappale vain täytyy avata esim. sketchupissa ja kääntää sielä peilikuvaksi jonka jälkeen se tulostuksen peilikuvakääntö tekee sen oikein päin.


***

Ja vielä filamentistä. Hirveää massatuontantoa ei tulostin vieläkään ole saanut aikaan, mutta se mitä tässä on tullut tulosteltua niin vuoden aikana on lankaa mennyt 2 kokonaista rullaa ja kolmas on jo ainakin puolessa välissä. Pitäisi ruveta tilaamaan uusia.
Värivalikoima taitaa jäädä melko yksinkertaiseksi edelleen. Hyväksi todettu musta joka sopii joka asiaan ja toinen jokapaikan väri valkoinen (tai natural white mikä meillä vielä on). Valkoista on lisäksi helppo maalata jälkeenpäin jos tekee jotain pienoismalleja/patsaita.

Saatiin "naapurissa" asuvalta minifactory:ltä myös pätkä PLA:ta testiin (ei ole maksettu mainos :), mutta ei ole tuohon vielä syvennytty. Mutta täytyy kokeilla joskus minkälaista jälkeä sillä tulee.